
Nimi: Lyric Emelia de Fargo
Kutsumanimi: Lyric
Syntynyt: 25.12.1989 / 22v
Sukupuoli: Nainen
Siviilisääty: Naimaton
Seksuaalinen suuntautuminen: Hetero
Pituus/paino: 166cm/57kg
Perhe:Vanhemmat Raol ja Marisse, isoveli Vesper ja pikkusisko Prisca
Asunto: Hänen autonsa
Ammatti: Toimii kiireapulaisena McDonalds'issa muutamia kertoja kuukaudessa
Kulkuväline: Tummansininen vuoden 1994 Ford Crown Victoria
Muuta:Kaksikielinen
Perheen toinen lapsi, Lyric, loisti arvosanoillaan muiden sisaruksiensa yläpuolella ja jo hyvin nuorena hän ilmoitti haluavansa meribiologiksi kun kasvaisi isoksi. Tyttö oli hyvin kiinnostunut merielämästä jo nuoresta lähtien, joten moinen uravalinta ei olut lainkaan yllätys vanhemmille.
Kun yliopiston valinta tuli eteen, Lyric etsi kaikki mahdolliset paikat missä voisi opiskella haluamaansa ainetta ja lopulta päätyi vaihtoehtoon, että hän hakisi Phoenixin yliopistoon lukemaan biologiaa ja myöhemmin siirtyisi rannikolle erikoistumaan merielämään. Suunnitelma oli hyvin kunnianhimoinen ja hiukan tytön vanhemmat epäilivät onnistuisikohan tuo, mutta Lyric oli varma, että hän onnistuisi ja saikin lopulta hyväksynnän vanhemmiltaan.
Lyric oli säästänyt lähestulkoon kaikki mahdolliset pienetkin rahasummat, jotka hän oli saanut syntymäpäivälahjaksi tai satunnaisista lapsenvahtihommista palkaksi. Ne rahat yhdistettynä vanhempien keräämään opiskelurahastoon, Lyric oli valmis maailman valloitukseen.
Kunnianhimonsa saattelemana Lyric pääsi yliopiston pääsykokeista todella hyvin pistein läpi ja pian yliopistoelämä sai alkaa. Lyric vuokrasi itselleen sievän asunnon, ei se mikään tilaihme ollut, mutta Lyric viihtyi asunnossa silti äärimmäisen hyvin.
Ensimmäinen vuosi kuluikin hyvin, kuin myös osa toisesta vuodesta. Mutta sitten alkoivatkin vaikeudet. Vuokran hinta nousi, lukukausimaksut kallistuivat ja rahavarat hupenivat. Lyric joutui luopumaan asunnostaan, jotta saisi edes koulun vaatimat maksut hoidetuksi. Toki hän olisi voinut pyytää avustusta vanhemmiltaan, mutta hänen ylpeytensä ei antanut tehdä niin, eikä hän olisi edes kehdannut. Ei hänen vanhemmillaan todennäköisesti olisi ollut edes ylimääräisiä rahasummia annettavaksi.
Lyric harkitsi koulun asuntolaan muuttamista, mutta jo pikaisten laskutoimitusten jälkeen sekin osoittautui liian kalliiksi. Lyric teki kyllä töitä McDonald’sissa, lähinnä kiireapulaisen vuoroja aina silloin tällöin, mutta ei siitä hirveästi lisätienestiä irronnut. Lopulta nuoren naisen ainoaksi vaihtoehdoksi tuli kaiken omaisuutensa, joitakin vaatekappaleita lukuun ottamatta, myyminen ja lopulta hänelle jäi ainoastaan hänen autonsa ja pari laukullista vaatteita. Autosta tuli Lyricin uusi koti. Ei se mitään luksusta ollut, eikä Lyric koskaan kertonut kellekään joutuneensa luopumaan lähestulkoon kaikesta. Hän leikki asuvansa yhä asunnossaan, vaikka todellisuudessa nukkui yöt autossaan ja muutamien harvojen ystävien suihkua lainaten. Lyric ei vain kehdannut kertoa totuutta.
Puolen vuoden päästä rahat loppuivat, eikä Lyric pystynyt enää maksamaan lukukausimaksua seuraavalle vuodelle, jolloin hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jättäytyä koulusta pois. Hän väitti luokkatovereilleen, ettei opiskelu ollutkaan häntä varten ja vanhemmilleen hän uskotteli kaiken olevan hyvin ja opiskelujen jatkuvan.
Näin on ollut kohta jo vuoden ajan ja Lyric yrittää kovasti saada rahoja kasaan, jotta voisi jatkaa opiskeluaan ja olla tuottamatta pettymystä vanhemmilleen. Tällä hetkellä tilanne ei kuitenkaan näytä kovin lupaavalta, sillä kaikki töistä tulevat rahat menevät suoraan elämiseen ja vähäisten laskujen maksamiseen. Lyric kuitenkin toivoo saavansa asiat järjestykseen mahdollisimman pian, ettei hän joutuisi kertomaan vanhemmilleen joutuneensa keskeyttämään koulunsa. Se vain olisi liian iso pala purtavaksi.
Lyric on hyvin kunnianhimoinen ja lujatahtoinen, mutta myös hiukan ylpeä, eikä halua tuottaa pettymyksiä. Lyric pelkää muiden ihmisten mielipiteitä itsestään ja teoistaan, ja hän haluaa näyttää hyvältä toisten silmissä. Hän ei tiedä mistä tuo pelko on tullut, mutta ei hän halua edes miettiä syytä asialle. Mieluummin hän vain yrittää näyttää hyvältä muiden katseiden alla. Lyricilla on taipumus kaunistella totuutta, jotta ihmiset pitäisivät hänestä enemmän. Kaikki tämä kielii siitä, ettei itsetunto ole mitään korvia huumaavaa. Ehkä Lyric jossain sisimmässään tietää sen itsekin, mutta ei vain tiedä mitä tehdä asialle.
Lyric on lähestulkoon aina ystävällinen ja mukava, ja hän muutenkin vaikuttaa hyvin vahvalta persoonalta. Kyllä hän omalla tavallaan onkin vahva luonteinen, mutta hänessä on myös se hyvin herkkä ja lempeä puoli, mutta harvempi ihminen pääsee näkemään hänen haavoittuvaisuuttaan. Lyric näkee haavoittuvaisuutensa heikkoutena, joten hän on rakentanut kasvojensa suojaksi maskin, jonka taakse ei kovin helpolla näe. Hän haluaa pärjätä itsenäisesti, joten kovinkaan usein apua ei oteta avosylin vastaan, vaan ennemmin kieltäydytään suoraan. Vasta sitten kun Lyric ei oikeasti näe keinoa selvitä jostain yksin, hän nöyrtyy kysymään joltakulta apua. Harmillisesti sellaisia ihmisiä on harvassa, keiltä hän edes kehtaa pyytää apua. Lyricilla on nimittäin lukuisia tuttavia ja hyvänpäiväntuttuja, mutta ne oikeat ystävät on laskettavissa yhden käden sormin.
Lyric on ruumiinrakenteeltaan hyvin hentoisen oloinen, eikä hänen luidensa ympärillä kovinkaan paljoa lihaksistoa löydy. Ei hän kuitenkaan ole alipainoinen ja hänen vartalonsa näyttää muutenkin terveeltä eikä mitenkään liian luisevalta. Lyricin ihonväri on lämpimän vaalean ruskea, hiukset ovat tumman ruskeat ja hipovat lapaluita. Silmät ovat tummat ja pistävän ruskeat, eikä hänen katseensa varmastikaan jää huomaamatta.
Pukeutumiseltaan Lyric pitää hyvin neutraalia linjaa, sillä yleisimmin hänen yllään on suhteellisen normaaleja vaatekappaleita huomaamattomissa väreissä. T-paitoja, toppeja, farkkuja ja yksinkertaisia mekkoja, mieluiten mustana, harmaana tai jonain luonnonläheisenä vaaleana sävynä. Lyric haluaa mieluummin olla vähän huomaamattomampi, ettei häneen turhaan kiinnitetä huomiota, jottei hänen tarvitsisi vastata hankaliin kysymyksiin. Yllättävän hyvin hän oli siinä onnistunut tähänkin päivään asti.
Bit this 'n that:
~ Valehtelee surutta asuvansa jossain aivan muualla kuin autossaan
~ Pitää vesisateesta
~ Rakastaa polaroid-kameralla kuvaamista ja hänellä onkin iso kansiollinen sillä otettuja kuvia
~ Puhuu äidinkielenään espanjaa ja englantia, mutta yleensä mieluummin jättää mainitsevansa toisen äidinkielensä olemassaolon ja kertoo puhuvansa vain englantia
~ Käy lainaamassa suihkua ja pesukonetta muutamalta ystävältään tai joltain satunnaiselta hyväntahtoiselta ihmiseltä
Pelaaja: Kizzy
Hahmon kuvissa: Kateřina Vítová